Juttelin eilen pitkästä aikaa parhaan ystäväni kanssa. Tämä ystävä on ollu jo kauemman aikaa tosi kaukana ja mulla on ikävä meidän juttutuokioita.. Se on semmonen, jonka kanssa voin puhua mistä vaan. Tuntuu, että vuosien varrella kavereista on jäänyt jäljelle vaan ne parhaimmat ystävät. Ne, joiden tiedän olevan tallessa, vaikka yhteyttä pidetäänkin vain säännöllisen epäsäännöllisesti. Tästä tietystä ihmisestä on tullut mulle erittäin läheinen ja rakas ihminen. Hän ei koskaan tuomitse tekojani, vaan on aina tukena, vaikka olisikin teoistani toista mieltä. Häneltä uskallan kysyä mielipidettä asiaan kuin asiaan ja hänen mielipiteillään on arvoa. Ollaan
toisillemme tukena elämän vaikeissa hetkissä ja tiedämme toistemme synkimmätkin salaisuudet.
Oon vihdoin ja viimein tajunnu, mitä tarkoittaa sanonta, että biologinen kello alkaa tikittää.. Mulla on semmonen tunne, että kaikki kaverit perustaa perhettä ja elävät ns. normaalia nuorten aikuisten elämää. Tahtoisin itekki jo asettua. Tahtoisin kodin ja perheen. En tiiä onko mulla tätä menoa mahollisuuksia siihen. Hellu ei ainakaan ole valmis vielä mihinkään, vaan on sitä mieltä, että kaikki on näin ihan hyvin. Onko ne hyvin näin? Onko meillä samanlaiset tavoitteet elämässä tällä hetkellä?
Oon vihdoin ja viimein tajunnu, mitä tarkoittaa sanonta, että biologinen kello alkaa tikittää.. Mulla on semmonen tunne, että kaikki kaverit perustaa perhettä ja elävät ns. normaalia nuorten aikuisten elämää. Tahtoisin itekki jo asettua. Tahtoisin kodin ja perheen. En tiiä onko mulla tätä menoa mahollisuuksia siihen. Hellu ei ainakaan ole valmis vielä mihinkään, vaan on sitä mieltä, että kaikki on näin ihan hyvin. Onko ne hyvin näin? Onko meillä samanlaiset tavoitteet elämässä tällä hetkellä?
Kommentit