Tiiättekö miltä tuntuu, kun parhaansa yrittää tehdä, mutta omille vanhemmille ei riitä mikään. Isän puolesta on aivan sama, mitä teen, kun minusta ei kuitenkaan tullut hänen toivomaansa poliisia tai lääkäriä. Näin hän itse sanoi minulle, kun lukion jälkeen kävin eräässä toisessa koulussa pääsykokeissa. Jos häneltä nyt kysyy, mikä minusta on valmistumassa, voin vannoa, että ei tiedä. En muista, onko hän koskaan 3,5 vuoden aikana kysynyt, miten minulla opinnot menee, ehkä yhden kerran. Isän kanssa onkin välit harmittavan etäiset. Soitellaan silloin tällöin. Vanhempani erosivat kun olin yhdeksän ja isäni on jäänyt etäiseksi. Se minua harmittaakin aika paljon, koska olin pienenä ns. isän tyttö. Isälläni  on nyt uusi perhe ja heidän kanssa tulenkin hyvin juttuun. Minulla on vaan semmoinen tunne, 
että me biologiset lapset olemme jääneet isälle 'toisarvoisiksi' lapsiksi. Surullista.

Eilen soitin äitille intoa puhkuen. Ajattelin hänellekin ilmottaa, että jos nyt vaan ei mitään enää satu, niin
 tämän kuun lopussa olisi opinnäytetyöseminaari ja sitten saan paperit käteen. Selitin, mitä kaikkia 'sijaistöitä' olin keksinyt ja hommannut sille aikaa, kunhan oman alan töitä ilmaantuisi. Tietenki haen samalla koko ajan niitä oman alan töitä. Äiti ei vaan tavan mukaan ollut oikeen kiinnostunut. Onko ihme, jos on huono itsetunto, kun omat vanhemmat ei ole tippaa kiinnostunut, miten menee. Jos jotain yrittää ja saavuttaaki, niin sekään ei ole tarpeeksi hyvä. Aina pitäisi olla parempi, kun 'se ja seki tekee sitä ja sitä'. No, kun tarkemmin ajattelin, niin ei äitikään ole kysellyt opinnoistani mitään. Jouluna vein opintosuoritusotteen, josta näkee numerot ja kurssit. Ajattelin sen siitä ainaki näkevän, että olen opiskellut, kun ei muuten ole paljoa kysellyt. Omasta mielestä olen suht hyvin pärjännyt, keskiarvo on keskimääräistä parempi. Mutta eipä äidillä siitäkään ollut mitään sanottavaa: "Joo, olethan sie kursseja käyny" ja opintosuoritus jäi hyllylle makaamaan.

Tiedän, joillakin ihmisillä on olot vielä pahemmin. Mutta tämä nyt on semmoinen asia, mikä minua tällä hetkellä rassaa. Vattu, nyt täytyy lähteä  tekemään sitä surullisen kuuluisaa opinnäytetyötä.